Maanantai-aamun masennus..

Hmm,
Näin taas eilen Herra Me Ollaan Vaan Kavereita. Asiat näyttäisi menevän ihan hyvin.. :) Oon onnellinen siitä, että me ollaan taas kavereita.

Oon deittaillut muutaman kerran erästä teekkaria ja kaikki on mennyt aivan loistavasti. Se on todella kiva ja mukava. Tavallinen. Tasapainoinen. Rauhallinen...siis kaikkea sellaista, joka ei nyt ihan oo mun tyyliä. Mutta mä viihdyn sen seurassa todella hyvin! Oon menossa sen luokse tänään ensimmäistä kertaa yökylään ja tottakai mua nyt sitten ahdistaa. Kävin just katsomassa jotain uusia alusvaatteita (vanhathan ei missään nimessä kelpaa!) ja aloin miettiä asioita. Entäs jos mun pitää alkaa seurustella sen kanssa? En mä osaa! En oo ehkä aikaisemmin tajunnut sitä, että mähän oon sinkku sen takia, että mua alkaa aina tässä vaiheessa pelottaa se, että pitäisi vakiintua ja sanonkin mielummin heiheit ja siirryn seuraavaan uhriin.

APUA! Onko sinkkunaisille olemassa jotain parisuhdeterapiaa? Siis sellaista, kuinka saa itsensä psyykattua sellaiseen henkiseen tilaan, ettei ajatus seurustelusta ahdista.. Pitänee varmaan googlettaa toi juttu ja selvittää, että pääsisköhän sellaiseen terapiaan jo mahdollisesti tänään. Mikä mua oikein vaivaa??? Miksi mä en vaan kykene mihinkään vakavanoloiseen seurusteluun? Herra Me Ollaan Vaan Kavereita -keissi oli siksi niin "helppo", ettei me ikinä puhuttu seurustelevamme. Mehän oltiin vaan kavereita.. Mun pitäis selkeästikin nyt löytää uusi kaverisuhde ;)