lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Lauantai-illan huumaa

Kello on kymmenen ja tänään on lauantai ja mä istun pyjama päällä kotona ja kuuntelen hyviä biisejä (kiitos jumalaisen pojan), poltan ikkunasta tupakkaa ja aion kohta katsoa yhden jakson Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa. Voisi kuvitella, että mä olen aivan raivopäisenä täällä kotona, mutta mulla on itse asiassa tosi hyvä mieli. Pitkästä aikaa.

Oon leikkinyt tossa aikaisemmin kotiäitiä ja tehnyt tomaattikeittoa ja muffinsseja. Molemmat kokeilut epäonnistuivat tavalla tai toisella. Ensi kerralla kun mä päätän leipoa rasvattomia ja sokerittomia muffinsseja, viekää mut hoitoon... Noita ei voi sanoa hyviksi edes hyvällä tahdollakaan. Tomaattikeitto on ihan syötävää, mutta parempaakin on kyllä maistettu..

Mun kokkaustaidot on sinänsä muutenkin aika huonot, kyllä mä jotain osaan tehdä mutta useimmiten kaikki menee pieleen enkä oikein enää jaksa edes yrittää. Kun mä kerroin J:lle että aion tehdä muffinsseja, se melkein perui poikien viikonlopun ja tuli tänne, koska se ei uskonut että mä leipoisin jos kaikki olisi kunnossa. :) Kai munkin tarttee treenata tulevia lapsia varten ettei ne ihan nälkään kuole...

Oon lukenut pariin otteeseen muuten erästä uutta blogia jota kirjoittaa joku poliisisetä. Ihan uskomattomia tarinoita ja mä oon niiiiiiiiiiiiiin koukussa niihin juttuihin. Osaltaan tähän innostukseen saattaa vaikuttaa toki myös se, että useimpien muiden naisten tavoin mäkin lämpeän ajatuksesta uniformupukeisesta poliisista (myös palomiehet käy..). Mä olin jättänyt poliisille pari kommenttia sen blogiin ja yllättäen mä sain siltä sähköpostia. Uuh. Ei yhtään huonompi ilta.. :)

Ai niin. Poliisin löytää osoitteesta www.pahapoliisi.blogspot.com

3 Comments:

At 3:23 ap., Anonymous Anonyymi said...

Tyttö tyttö, tupakka tappaa! chupa-chupsit on paremman makusia kuin rööki:)

 
At 2:07 ip., Anonymous Anonyymi said...

Mä kannustan sua tupakoimaan! se on kivaa! joskus kiva voi tappaa, muttei ainakaan heti. Seksikin on kivaa, sekin voi tappaa.

Ja niihin palomiehiin: been there done, that - do not go over there!

Niistä saa juuri HMVOKIN kaltasia maailmannapa-deittejä. OIKEASTI.

Silti ne kiehtoo. Tiedetään. Ainakin mä haluisin juuri jonkun poliisin tai palomiehen kuka pitäs musta huolta ja järjestäs ohjattua liikuntaa. Mä olen jopa ruvennut kehittelemään ideaa, että mun tuleva poikaystävä antaisi mulle viikkorahaa. Se olisi jotenkin siistiä. Sit vois ruinata lisää kun se ei kuitenkaan riittäisi mihkään. tai riippuu tietty miten antelias poliisi on kyseessä.

Joka tapauksessa, se sun baariehdotus pitää testata! Kun meillä näyttää olevan samanlaiset häiriöt päällä, ehkä ne kumoutuu samassa tilassa?

 
At 7:34 ip., Blogger PartyFlickan said...

Toivoa sopii, että ainakin mun häiriöt korjaantuisivat :)

 

Lähetä kommentti

<< Home