maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Kotona taas

Loma on nyt virallisesti ohi. Tosin enhän mä mennyt siihen tenttiin joka olisi ollut tänään. Olin lukenut noin 10 sivua enkä päässyt sängystä ylös ennen puolta kahtatoista, joten se siitä. Ainahan niitä uusiakin kierroksia tulee... ;)

Aika outoa olla yksin omassa kodissa. Kukaan ei ollut keittänyt aamukahviakaan valmiiksi. Ei ihan pelaa tää palvelu täällä samalla tavalla kuin lapsuudenkodissa. Itsekään en voi kahvia keittää, koska sitä ei ole. Mutta kaukaa viisaana ihmisenä olin jemmannut jääkaappiin yhden pullon cokista ennen lomalle lähtöä joten huonomminkin voisi mennä.

Mä tykästyin pikkukaupunkielämään taas ihan hirmusti. Ihmiset on siellä jotenkin niin normaaleja ja hyvällä tavalla tavallisia. Mietin, että jos olisin jäänyt sinne, niin olisikohan mullakin jo avioliitto, omakotitalo, muutama lapsi ja oma parturikampaamo. Ehkä nyt hieman liian myöhäistä alkaa sitä selvittää.

Olin lauantaina mun pikkuveljen ja sen kavereiden kanssa ulkona. Ilmeisesti nuoruus tarttuu, koska multa kysyttiin henkkarit k-18 teinihelvettibaariin. Olisin halunnut kosia sitä pokea, koska tollasta ihmettähän ei tapahdu ihan hirvittävän usein. Ehkä sen kannattais harkita silmälaseja.. :). Teinihelvetissä oli teinihelvettiä, mutta pirun söpöjä poikia ja järjettömän halpaa viinaa. Mutta siinä vaiheessa kun semmoinen vuonna 1987 syntynyt raitapaitainen poika alkoi näyttää musta todella kuumalta, mä päätin, että on aika lähteä kotiin. Johonkin se ikäraja on vedettävä ;).

Helsingissä järjestetään Eyes Wide Shut -bileet helmikuussa. Vaikuttaa ihan superhienoilta kemuilta. Tsekatkaa vaikka itse : www.idolatro.us

3 Comments:

At 9:25 ap., Anonymous Anonyymi said...

Voitko suositella mua?;)

 
At 3:29 ip., Anonymous Anonyymi said...

Tästä ei nyt selviä minkä ikäinen partyflickan itse on, mutta kyllähän totuuden nimessä tuollainen 19v kundi on ihan liian nuori, jopa oman ikäisilleen flickaneille.

Kaikki eivät onneksi ole tosimiehiä, jää siis jotain muillekkin miehille. Yleensä tosin sen jälkeen kun tosimiehet on valinneet...

 
At 3:57 ip., Blogger PartyFlickan said...

Toiset tykkää tosimiehistä ja toiset pojista ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home