Eniten vituttaa munattomuus

Mua ärsyttää. Kollegasta ei oo kuulunut eilisen avautumisen jälkeen mitään. Mua ei haittaa se, ettei tästä(kään) jutusta tule mitään, mutta mua haittaa se, jos ei voi kommentoida mitenkään kun vaikeita asioita tuoda julki. Jos on pokkaa pettää, niin pitäis olla pokkaa myös selvittää asioita ja sanoa suoraan omia ajatuksia.

Miehet..

Ilo uudesta puhelimestakin on täysin mennyt, kun pitää koko ajan vaan kyttäillä, että soiko se tai piippaako se viestin merkiksi. Lovely.

Mulla menee hyvin, hyvin päin vittua...

Kiitos Happoradiolle otsikossa mainitusta biisistä. Ihan perse päivä. Kivan viikonlopun jälkiselvittelyt alkoi oikeastaan jo eilen, ja tänään on sitten pitänyt tippa linssissä selvittää asioita. ARGH.

Nilkkikokoelmaan taisi liittyä eräs kollega ja mä taisin saada hyvän opetuksen siitä, että tulella ei kannattaisi leikkiä ellei oo valmis polttamaan näppejään. Mun ongelma on ehkä se, että mä kuvittelen, että mussa on teflonkuori, mihin ei tartu mikään paska, mutta loppujen lopuksi kiinnihän se jää ja vielä pitkäksi aikaa. Paskintahan tässä on se, että tälle tyypille olin valmis antamaan anteeksi sen, että se on mua lyhyempi ja nuorempi ja samalla alalla, koska se vaikutti niin kivalta. Kummasti toi mukavuus vaan alkaa miehistä karista siinä vaiheessa kun sanotaan joitakin asioita ääneen ja niin taisi käydä myös tässä tapauksessa.

Mä en yhtään enää ihmettele, miksi mä en uskalla ikinä luottaa keneenkään. Mutta oma vikahan se on, että mua kiinnostaa vaan kaikki väärät ja kielletyt tyypit ja sellaiset kiltit ja mukavat jää täysin huomaamatta. Tosin mä oon tällä hetkellä hengaillut paljon sellaisen toisenkin kollegan kanssa ihan täysin kavereina. Ja olis niin helppoa alkaa kuvitella, että siinä on jotain muutakin mutta mä en ainakaan tee mitää aloitetta siltä varalta, että oonkin tulkinnut kaiken päin vittua :) Mutta kun se on niin kiva ja kiusoitteleva ja söpö ja vaikka mitä..

Mulla oli tänään herätessä ihan hirvittävä pakokauhu. Mieleen tuli väkisinkin jotain kuvia siitä, millainen mun tulevaisuus on viisikymppisenä yksinäisenä naisena. Ei tässä oikeasti auta se, että kyllähän se joku kolahtaa puolin ja toisin. Ja vitut. Ei varmasti kolahda. Olishan se jo kolahtanut.

Tähän jää koukkuun ;)

Mulla on ollut vähän ikävä tätä bloggaamista, ja voikin olla, että Partyflickan saattaa taas päivittyä. Musta tuntuu, että mä elän elämäntilanteellisesti samaa vanhaa ylipitkää elämäni kevättä. Samat vanhat kuviot kuin 5 vuotta sitten; venyneet opinnot, toimistohommia ja deittailua täysin väärien tyyppien kanssa. Mut jotain mä olen oppinut viidessä vuodessa. Sinisilmäisyys miesten suhteen on kadonnut täysin. Vanhoina hyvinä aikoina blogissa puhuttiin HMOVK:n lisäksi A:sta, jonka nykyinen koodinimi on Avioliitto-Aleksi. Ei varmaan tarttee erikseen mainita, ettei pidetä enää yhteyttä. Sen jälkeen tähän sekavaan mieskuoroon on liittyneet myös Nilkki-Joni, Palomies-Ville, Wannabe-DJ ja turkulainen pikkupoika. Näiden herrojen touhuista oppineena mä suurin piirtein kysyn henkkarit kaikilta ekoilla deiteillä ja kerran pakotin erään poliisin myös näyttämään virkamerkkinsä. Mut ehkä jossain vaiheessa se luottamus miehiin kasvaa takaisin. Tai sitten ei, mut näillä mennään.

Mä mietiskelin tossa hetki sitten, etten oo oikeastaan saavuttanut mitään niitä asioita mitä ajattelin saavuttaneeni kolmeenkymppiin mennessä. Mut yllättävän vähän se kirpaisee. Oon ainakin elänyt eikä se haittaa ettei aina tuu mentyä pisteestä a pisteeseen b suoraan, vaan välillä tulee muutamat mutkatkin matkaan. Se mikä ei tapa, vituttaa. Mutta hienoja hetkiä aiheuttaa se, että joskus noista mutkista ja virheistä oppiikin jotain ;)

Walk down the memory lane

Oho, kävin muistelemassa vanhoja täällä. Mut niin on kyllä käynyt moni muukin. Aika jännää..
Voi kun olisin vielä noin nuori ja naiivi. Tulee kolmekymppiselle akalle tippa linssiin näitä lukiessa :)

Kiitos ja näkemiin

Mä aloitin tän blogin, koska tahdoin päästää irti HMOVK:sta ja tänään huomasin, että mä oon saavuttanut sen tavoitteen. Me oltiin kahvilla, enkä mä hajonnut. Oli kivaa, muttei tuntunut miltään :).

Kahvittelun jälkeen kypsyi päätös lopettaa tää blogi. Mun ei tarttee enää pitää terapiapäiväkirjaa HMOVK:n jälkeen. Ehkäpä parin muun tyypin jälkitunnelmat tarvitsee myös päiväkirjapohdintaa, mutta ne mä aion tehdä aivan henkilökohtaisesti mun lukollisessa Power Puff Girls- päiväkirjassa, jota mä säilytän mun sängyn alla olevassa aarrearkussa. Osaltaan tietty tähän päätökseen vaikuttaa kaikki ilkeät kommentit joita on viime aikoina sadellut liiankin usein. Mun elämä on ihan tarpeeksi paskaa ja mä tunnen itseni ihan tarpeeksi moraalittomaksi ja huonoksi ihmiseksi ilman niitäkin, enkä mä jaksa kuunnella mitään ylimääräisiä haukkumisia, joten nyt on selkeästi oikea aika lopettaa.

Kiitos (melkein) kaikille lukijoille ja kommentoijille sekä aurinkoisia päiviä elämäänne!

Itkettää

Mua vähän itkettää. Tai ei edes ihan vähän. Mulla on ikävä J:tä, mikä nyt olikin ihan odotettavaa. Eilen illalla tuli tyhjä olo kun ei ollut ketään kenelle toivottaa hyvää yötä. Mutta onneks tää nyt ei oo eka kerta kun me ollaan "erottu". Mutta tällä kertaa tän on pakko pitää, koska mä en enää voi tehdä sille sitä, että annan toivoa ja sitten taas parin kuukauden päästä ilmoitan, ettei tästä tuu mitään. Eihän ketään voi kohdella niin.

Meen huomenna HMOVK:n kanssa kahville. Jännää nähdä, onko meillä enää mitään puhuttavaa toisillemme. Todennäköisesti ei. Mutta ihan kivaa on tottakai nähdä sitä.

Eilen illalla kun olin käymässä nukkumaan, mä hyräilin itsekseni sitä "All by myself"-biisiä jota myös Bridget Jones laulaa. Mua alkoi ensin naurattaa kun se oli jotenkin niin epätoivoisen oloista, mutta sitten nauru vaihtuikin itkuun, kun mä tajusin, että saan lauleskella tota biisiä koko loppuelämän, kun enhän mä kuitenkaan ikinä löydä ketään. Ikinä. Koskaan. Ikinä.

:(

Itkuraivarit

Hmm. Selkeästikin J-juttu vaikuttaa muhun jollain tavalla alitajuisesti. Tai ainakin omasta mielestäni mä oon hieman alakuloinen. Tai sitten alakuloisuus johtuu lähestyvistä puolukkapäivistä. Mä sain tänään YTHS:llä ihan järkyttävät itkuraivarit, koska sellainen lääketieteen kandi oli mulle ilkeä. Tyyppi ilmoitti, että "minä en nyt ehdi kirjoittaa reseptiä, koska olen niin paljon aikataulusta jäljessä". Siis what? Loppujen lopuksi se kirjoitti mulle YHDET pakkaukset kahta astmalääkettä, ja näin siitepölyaikaan ne riittää huonoimmassa tapauksessa korkeintaan pariksi viikoksi. Uuh jeah. Mä menin avautumaan siitä niille respan tädeille, jotka sitten selvitteli asiaa, mutta nekin oli hieman tietämättömiä mistään, jonka jälkeen mulla meni hermot ja mä aloin itkeä. Loppujen lopuksi asia kuitenkin selvisi kun se lääkäri soitti mulle ja oli oikein ystävällinen ja lupasi kirjoittaa uuden reseptin. :)

Nyt mä oon istunut koko päivän kiukkuisena kirjastossa ja vitutuksen taso sen kuin kasvaa. Mutta onneksi mä törmäsin tänään mun entiseen työpaikkaihastukseen, joka kehui mun uutta otsatukkaa...