Tulevaisuus..

Mietin just äsken, että mikä musta tulee isona. Tai on se sinänsä selvää, mitä musta tulee, mutta mun koulutus on kumminkin yleispätevä (no okei, ei musta voi sydänkirurgia tai lentoemoa tällä koulutuksella tulla, mutta melkein kaikkea muuta). Oikeastaan ainoa asia mitä mä osaan määritellä on se, että mun mielestä mun tulevaisuus tapahtuu jossain ulkomailla. Jossain suuressa kaupungissa, jossain kaukana. Mutta entäs siihen asti? Mua inhottaa kun en oikein osaa elää tätä päivää, vaan keskityn siihen mitä kaikkea voikaan tapahtua joskus tulevaisuudessa.

Mä oon jollain tavalla rasisti, koska tahdon ehdottomasti akateemisen ja koulutetun miehen. Siksi, että mullakin on akateeminen koulutus. Mä arvostan todella paljon kaikkia ei-akateemikkoja, mutta mä tahdon, että mun mies ymmärtää todella mun kunnianhimon opiskeluiden ja työn suhteen. Sitä paitsi, ehkä mua häiritsee se, jos mä tienaankin enemmän kuin se mies. Oon muutenkin todella vahva persoona, joten jos mä vielä vastaisin pääasiassa perheen elatuksesta, niin se saattaisi olla a bit too much...

Harmi vaan, että ne kaikki kivat akateemiset miehet alkaa olla jo varattuja.