Tunnustuksia..

Herra Me Ollaan Vaan Kavereita kävi äsken moikkaamassa mua töissä. Mä tykkään siitä niin kovaa, että koskee. Valitettavasti vaan enää ei oo sen aika, että kertoisin myös sille tän. Sen aika olis ollut joskus kauan kauan sitten, enkä mä tahdo enää pilata sen uutta onnea sotkemalla sen asiat ihan kokonaan.

Luin juuri Saapasjalkakissan blogia (www.anada.vuodatus.net) jossa hän pohti syitä omaan sinkkuuteensa. Mä kirjoitin kommentin sinne ja ensimmäistä kertaa elämässäni myönsin, että eihän tää sinkkuelämä aina oo ihan niin kivaa mitä mä annan ymmärtää. Totta kai on kivoja bileitä, ja mielettömiä miehiä, mutta kyllähän tästä ehkä jollain tavalla jotain puuttuu. Älkääkä nyt säikähtäkö, en oo masentunut tai epätoivoinen. On vaan niin paljon helpompaa elää kun saa tietyt jutut tunnustettua itselleen. Mun elämä jatkuu sekopäisenä sekoiluna niin kuin ennenkin, mutta ehkä sen kaiken sekoilun takana on oikeasti se, että mä oon ehkä ihan vähän hukassa mun elämäni suhteen. En mä ollut kuvitellut, että mun elämä olis 25-vuotiaana ihan tällaista. Tottakai mä olin ajatellut eläväni tasapainoisessa parisuhteessa mukavan miehen kanssa niin kuin kaikki normaalit aikuiset...