keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006

Tule lähemmäs beibe

Kuuntelin eilen Kaija Koon biisiä Tule lähemmäs beibe varmaan sata kertaa putkeen ja lauloin ihan järkyttävän kovaan ääneen mukana. I know, mä oon omituinen. Mutta toisaalta, nytpä ehkä voin laulaa karaokessa jotain muutakin kuin Naikkareita ;)

Mä kävin eilen leffassa kattomassa Poseidonin. Siis ei kannata mennä sinne jos pelkää jo muutenkin laivoja. Mua pelottaa usein aika paljon isoilla laivoilla. Se on se ainoa syy miksi olen risteilyillä aina niin humalassa. Kun ottaa viinaa niin se pelko unohtuu. Viime joulukuussa olin taas aivan varma, että laiva uppoaa ja sain hysterian tartutettua myös mun kavereihin ja sitten me kaikki säntäiltiin puolialastomina kohti yläkerroksia. Sitä aikaisemmallakin kerralla olin varma, että kohta kuollaan. Silloin pakotin mun kaverin T:n mun kanssa ULOS pelastusveneiden välittömään läheisyyteen laulamaan virsiä. Toisaalta, ton leffanhan nyt sitten voi ottaa opetusohjelmana, nyt mä ainakin tiedän, miten mä pelastun jos tulee joku jättimäinen aalto ja laiva kääntyy ylösalaisin ja alkaa upota. Ei se mitään vaikka olisikin esim. iltapuvussa ja korkokengissä, sillä nekin päällä voi todella hyvin ryömiä laivan ilmastointikanavissa ;)

Oon kahtena edellisenä päivänä ennustanut, että kohta ihan varmasti sataa. Nytkin näyttää siltä ja mä mietin, että pitäiskö mennä käymään kotona ja laittaa ikkunat kiinni kaiken varalta.

Ohohhoh, en oo muistanutkaan vielä brassailla, että osaan avata limsapullon korkin niin, ettei se sinetti hajoa. Tää on todella hyödyllinen selviytymistaitoa rockfestareilla ;)

2 Comments:

At 10:27 ap., Blogger Maisku said...

Musta toi Kaija Koo on hyvää, ja myös monien mun kaverien mielestä. Teininäkin ajeltiin ikkunat auki ja luukutettiin sitä täysillä. Etsä oo ehkä niin outo kuin luulet ;)

 
At 10:41 ap., Blogger PartyFlickan said...

:)

 

Lähetä kommentti

<< Home