Kiitos ja näkemiin

Mä aloitin tän blogin, koska tahdoin päästää irti HMOVK:sta ja tänään huomasin, että mä oon saavuttanut sen tavoitteen. Me oltiin kahvilla, enkä mä hajonnut. Oli kivaa, muttei tuntunut miltään :).

Kahvittelun jälkeen kypsyi päätös lopettaa tää blogi. Mun ei tarttee enää pitää terapiapäiväkirjaa HMOVK:n jälkeen. Ehkäpä parin muun tyypin jälkitunnelmat tarvitsee myös päiväkirjapohdintaa, mutta ne mä aion tehdä aivan henkilökohtaisesti mun lukollisessa Power Puff Girls- päiväkirjassa, jota mä säilytän mun sängyn alla olevassa aarrearkussa. Osaltaan tietty tähän päätökseen vaikuttaa kaikki ilkeät kommentit joita on viime aikoina sadellut liiankin usein. Mun elämä on ihan tarpeeksi paskaa ja mä tunnen itseni ihan tarpeeksi moraalittomaksi ja huonoksi ihmiseksi ilman niitäkin, enkä mä jaksa kuunnella mitään ylimääräisiä haukkumisia, joten nyt on selkeästi oikea aika lopettaa.

Kiitos (melkein) kaikille lukijoille ja kommentoijille sekä aurinkoisia päiviä elämäänne!

Itkettää

Mua vähän itkettää. Tai ei edes ihan vähän. Mulla on ikävä J:tä, mikä nyt olikin ihan odotettavaa. Eilen illalla tuli tyhjä olo kun ei ollut ketään kenelle toivottaa hyvää yötä. Mutta onneks tää nyt ei oo eka kerta kun me ollaan "erottu". Mutta tällä kertaa tän on pakko pitää, koska mä en enää voi tehdä sille sitä, että annan toivoa ja sitten taas parin kuukauden päästä ilmoitan, ettei tästä tuu mitään. Eihän ketään voi kohdella niin.

Meen huomenna HMOVK:n kanssa kahville. Jännää nähdä, onko meillä enää mitään puhuttavaa toisillemme. Todennäköisesti ei. Mutta ihan kivaa on tottakai nähdä sitä.

Eilen illalla kun olin käymässä nukkumaan, mä hyräilin itsekseni sitä "All by myself"-biisiä jota myös Bridget Jones laulaa. Mua alkoi ensin naurattaa kun se oli jotenkin niin epätoivoisen oloista, mutta sitten nauru vaihtuikin itkuun, kun mä tajusin, että saan lauleskella tota biisiä koko loppuelämän, kun enhän mä kuitenkaan ikinä löydä ketään. Ikinä. Koskaan. Ikinä.

:(

Itkuraivarit

Hmm. Selkeästikin J-juttu vaikuttaa muhun jollain tavalla alitajuisesti. Tai ainakin omasta mielestäni mä oon hieman alakuloinen. Tai sitten alakuloisuus johtuu lähestyvistä puolukkapäivistä. Mä sain tänään YTHS:llä ihan järkyttävät itkuraivarit, koska sellainen lääketieteen kandi oli mulle ilkeä. Tyyppi ilmoitti, että "minä en nyt ehdi kirjoittaa reseptiä, koska olen niin paljon aikataulusta jäljessä". Siis what? Loppujen lopuksi se kirjoitti mulle YHDET pakkaukset kahta astmalääkettä, ja näin siitepölyaikaan ne riittää huonoimmassa tapauksessa korkeintaan pariksi viikoksi. Uuh jeah. Mä menin avautumaan siitä niille respan tädeille, jotka sitten selvitteli asiaa, mutta nekin oli hieman tietämättömiä mistään, jonka jälkeen mulla meni hermot ja mä aloin itkeä. Loppujen lopuksi asia kuitenkin selvisi kun se lääkäri soitti mulle ja oli oikein ystävällinen ja lupasi kirjoittaa uuden reseptin. :)

Nyt mä oon istunut koko päivän kiukkuisena kirjastossa ja vitutuksen taso sen kuin kasvaa. Mutta onneksi mä törmäsin tänään mun entiseen työpaikkaihastukseen, joka kehui mun uutta otsatukkaa...

Kaikki loppuu aikanaan

Puhuttiin just J:n kanssa asiat selviksi ja loppuun. Meidän välillä ei oo enää mitään muuta. Paitsi ehkä puolin ja toisin silloin tällöin iskevä ikävä.

Oh joy

Nyt on sitten viikonlopun jäljiltä kuoletettu pankkikortti (joka tietenkin löytyi käsilaukusta...). Mun pitäisi niitata kaikki tärkeät tavarat muhun kiinni aina silloin kun aion olla humalassa. Ennen mulla "katosi" aina puhelin, nyt on selkesti trendinä pankkikortin hävittäminen... Lisäksi vietin osan yöstäni nukkumalla kadulla. Mä oon nyt vahvasti sitä mieltä, että mun kannattaisi ehdottomasti lopettaa alkoholinkäyttö aivan välittömästi :). Illan paras osuus oli kuitenkin se, kun pussailin sellaista superkuumaa poikaa (jonka nimeä mä en enää muista...).

Kaiken huipuksi Helsingistä on tulossa ehkä hieman liian pieni. Äsken YTHS:n odotusaulassa mä törmäsin sellaiseen tyyppiin, ketä mä panin joskus helmikuussa. Hieman kyllä punastutti kun se oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kuuma ;).

Miettikää. Mä sain palautetta sähköpostitse tästä blogista. Jännää siinä palautteessa oli se, että kukaan ei haukkunut mua typeräksi bimboksi tai alkanut moralisoimaan mun elämäntyyliä. Hähää. Joku siis lukee tätä siksi, että tää on viihdyttävä, eikä siksi, että tuntisi itsensä paremmaksi ihmiseksi. Kiitos palautteesta! :)

Pusnus-blogin vinkkejen mukaan Lumikki-suklaamunissa on sormuksia. Ja kappas, ne munat sattui olemaan tarjouksessa mun lähellä olevassa S-marketissa. Mulla oli eilen illalla kaupassa ihan hirvee sylillinen munia, kunnes mä muutuin järkeväksi ihmiseksi. Mitä mä oikeasti teen jollain sulkaamunasormuksella? En tasan mitään. Mielummin mä ottaisin sellaisen ihan oikean sormuksen... Huoh.

Mä oon pari päivää ravannut ympäri keskustaa ja etsinyt koruja mun iltapuvun kanssa. Yksi asukokonaisuus olis nyt paketissa, mutta sittenkin houkuttaisi ehkä laittaa yhdet vähän keväisemmän oloiset kengät, mutta niiden kanssa ei oo mitään koruja. Pankkitilin saldo on noin nolla, joten se vähän tietty hillitsee tätä ostomaniaa, mutta luottokortithan on keksitty ;). Tätä vauhtia mä saan alkaa pelätä televisiotarkastajien vierailun lisäksi myös ulosottomiehen vierailua... :)

Mä olin just lounaalla mun ihqun ystävän V:n kanssa. Se on jotenkin niin piristävä tyyppi. Tuli tosi kiva mieli ja yliopistolounaan jälkeen käytiin vielä noppaa kiertelemässä kauppoja ja V yllytti mut ostamaan uudet vihreät korvikset, jotka käy mun otsiksen kanssa ihan superhyvin. Tajusin muuten kaupungilla, että mä taidan oikeasti lämmetä hieman vanhemmista miehistä. Kaikki tyypit ketä mä kattelin oli lähes poikkeuksetta mua arviolta noin 5 vuotta vanhempia ja pukeutuneita pukuun.. Uuh. Pitäisköhän lähteä tänään baariin? :D

Aurinkoista viikonloppua!

Ai niin, pakko vielä vaahdota vauvoista. Mä chättäilin tässä yhtenä päivänä ja tajusin, että mua ei oikeesta ärsytä yhtään jos joku kysyy miltä mä näytän (vaikka se onkin niiiiiiiiin lame line), mutta mä olin suorastaan raivoissani siitä, kun jotkut kysyi joko mulla on lapsia. Siis mä taidan olla koko yhteiskunnan mielestä jo siinä iässä, että mulla pitäisi olla perhe... Lisäksi mun lukioaikainen rakkaudenkohde ja päiväunikaveri saa vauvan sen tyttiksen kanssa. Hmph.

Vauvojavauvojavauvojavauvojavauvojavauvojavauvoja

Ärsyttävää. Eilen kun kävelin kaupungilla, näin mun vanhoja luokkakavereita joko maha pystyssä tai sitten työntämässä lastenvaunuja. Ilmeisesti kaikilla muilla paitsi mulla on perhe. Lisäksi mä kuulin eilen baarissa, että mun lukioaikainen rakkaus (johon siis salaan taidan edelleenkin olla ihastunut ainakin jollain tapaa....tai sitten vaan tollaset ensirakkaudet ei unohdu ikinä..) saa sen tyttöystävän kanssa vauvan. Ärsyttävää. Sen jälkeen mun yhdet muuttuikin muutamiksi ja niiden päälle piti ottaa vielä pari shottia enimpään vitutukseen.

Että semmosta. Onneks kohta on jo noon (mikä toi on suomeksi?) ja voi alkaa ottaa pohjia tätä iltaa varten ;).

Otsatukka ja pohdintaa elämästä ja kuolemasta

Hassua, miten asioilla on tapana järjestyä. Musta ei tuukaan vielä kesällä small town galia, vaan vasta sitten syksymmällä. Mä sainkin kivemman kesäduunin Helsingistä (no okei, Espoosta) mutta voin kuitenkin edelleenkin lenkkeillä Kaivarin rannassa ja tehdä kaikki muita kesäjuttuja Helsingissä. Ainoa harmillinen juttu on tässä se, että ruskettumaan tarttee lähteä sinne puistoon tai Hietsuun. Ja ehkä se, että mun mielestä täällä mun kotikaupungissa on edelleenkin huomattavasti kuumempia miehiä kuin Helsingissä. Tai ehkä ne vaan näyttää kivemmilta kun ne hymyilee.

Oon jo ihan rappiolla täällä. Oltiin heti maanantaina baarissa ja siitähän se viikko lähtikin hyvin käyntiin ;). Tänään on aivan PAKKO päästä ulos, koska mulla on uus ihqu otsatukka, ja mä tahdon mennä esittelemään sitä :).

Eilen mun ja äidin roolit kääntyi päälaelleen. Musta tuli se, jonka piti huolehtia. Mä jouduin roudaamaan äitiä yöllä sairaalaan ja ensimmäistä kertaa elämässä mulle tuli sellainen tunne, ettei mun vanhemmat ehkä sittenkään voi pitää niiden lupausta. Pienenä mä aina varmistelin sitä, ettei ne saa kuolla ennen mua ja tottakai niiden oli sitten se luvattava etten mä muuttunut hysteeriseksi, kiljuvaksi lapseksi...

Raumalainen lääkäri

Meillä oli siis tyttöjen viikonloppu. Mä tapasin baarissa maailman kuumimman raumalaisen lääkärin (joka tosin on naimisissa eli se siitä). Oli vaan jotenkin tosi pysäyttävää kokea sellainen "kolahtaa"-kokemus pitkästä aikaa. Mä olin jo luullut, ettei mua enää hirvesti sykähdytä mitkään tyypit, mutta tuo oli kyllä sellainen, että meni jalat alta ihan totaalisesti. Sen kanssa oli jotenkin niin samalla aaltopituudella, että tuli tunne, että on tuntenut sen ihmisen jo toooooooooooooooooosi kauan. Kivaa, että mun elämän miehiä on olemassa eikä ne oo mitään satuolentoja.

J:n kanssa asiat on ihan päin helvettiä. Me ei tällä hetkellä puhuta toisillemme, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon se, kuinka mä oon viime aikoina käyttäytynyt. Mulla on jotenkin semmonen ahdistunut olo koko asiasta. Tavallaan mä tiedän mikä ois hyvä ratkaisu tässä tilanteessa, mutta musta ei vaan löydy tarpeeksi naista sanomaan sitä.

Ajettiin sitten eilen mun kaverin kanssa kotiin illan pimeinä tunteina, kun piti ensin viettää darrapäivää. Matkalla me bongattiin JOKU jääkiekkoilija, yks koripallojoukkue ja kuuma kalju joka ei osannut liikennesääntöjä. Lisäksi me oltiin muutenkin tyttöjä liikenteessä. Keltaisella viivallahan saa ohittaa ja silleen... ;)