torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Otsatukka ja pohdintaa elämästä ja kuolemasta

Hassua, miten asioilla on tapana järjestyä. Musta ei tuukaan vielä kesällä small town galia, vaan vasta sitten syksymmällä. Mä sainkin kivemman kesäduunin Helsingistä (no okei, Espoosta) mutta voin kuitenkin edelleenkin lenkkeillä Kaivarin rannassa ja tehdä kaikki muita kesäjuttuja Helsingissä. Ainoa harmillinen juttu on tässä se, että ruskettumaan tarttee lähteä sinne puistoon tai Hietsuun. Ja ehkä se, että mun mielestä täällä mun kotikaupungissa on edelleenkin huomattavasti kuumempia miehiä kuin Helsingissä. Tai ehkä ne vaan näyttää kivemmilta kun ne hymyilee.

Oon jo ihan rappiolla täällä. Oltiin heti maanantaina baarissa ja siitähän se viikko lähtikin hyvin käyntiin ;). Tänään on aivan PAKKO päästä ulos, koska mulla on uus ihqu otsatukka, ja mä tahdon mennä esittelemään sitä :).

Eilen mun ja äidin roolit kääntyi päälaelleen. Musta tuli se, jonka piti huolehtia. Mä jouduin roudaamaan äitiä yöllä sairaalaan ja ensimmäistä kertaa elämässä mulle tuli sellainen tunne, ettei mun vanhemmat ehkä sittenkään voi pitää niiden lupausta. Pienenä mä aina varmistelin sitä, ettei ne saa kuolla ennen mua ja tottakai niiden oli sitten se luvattava etten mä muuttunut hysteeriseksi, kiljuvaksi lapseksi...